Tipujen haudonta-aika ja kuoriutuminen

Meillä oli sunnuntaina 31.5.2015 kuoriutumispäivä. Kirjataanpa muistiin seuraavaa isoa päivää varten ne tärkeimmät.


kuvassa keltainen tipu 3h ikäisenä

  • Munien hautominen aloitettiin lauantaina 9. toukokuuta 2015 klo 12.00. Yhteensä 6kpl piikkiökannan siitosmunaa.
  • Hautomakoneena on Brinsea Mini Advanced. Hautomälämpötilaksi säädettiin 37,5 astetta. Munien automaattinen kääntäjä säädettiin 90 minuuttiin (kääntö 90min välein). Vesialtaisiin laitettiin vettä “puolet” – eli toiseen altaaseen. Veden täyttö n. 3vrk välein.
  • Kaksi vuorokautta ennen “laskettua aikaa” – eli torstaina 28.5.2015 illalla:
    • Kytkettiin automaattinen munien kääntö pois päältä.
    • “Tuplattiin kosteus” eli vettä vesiastian molempiin puoliskoihin (haihtuvan veden pinta-ala tuplattiin).
    • Vuorattiin hautomon pohja talouspaperilla (tiput ei liukastele ja hautomo ei likastu niin helposti).
  • 21 vuorokautta tuli täyteen lauantaina 30.5.2015 klo 12.00.
  • Ensimmäisessä munassa ensimmäiset merkit (kuoren halkeilu ja palojen putoaminen) kuoriutumisesta havaittavissa lauantaina 30.5.2015 klo 12.15.
  • Voimakas “piipitys” alkoi hautomossa lauantai-illalla 30.5.2015 klo 21.30.
  • Ensimmäinen tipu (kirkkaan keltainen) tuli “uunista ulos” sunnuntaina 31.5.2015 aamulla klo 05.15.
  • Seuraava tipu (musta) pääsi kuorestaan vajaa pari tuntia myöhemmin, klo 6.45.
  • Kolmas tipu (taas keltainen) tuli ulos sunnuntaina 31.5.2015 klo 9.15.
  • Keskimäärin “kuoriutumisvaihe” kesti noin puoli tuntia.
  • Ensimmäiset kolme tipua siirrettiin hautomosta keinoemon alle sunnuntaina klo 14.30 (vanhin tipuista oli hautomosta poiston aikaan siis 9h ja nuorin vajaa 6h ikäinen). Tällöin hautomon kansi avattiin ensimmäisen kerran kuoriutumisen aikana.
  • Neljäs tipu (vaihteeksi musta) kuoriutui sunnuntaina 31.5.2015 klo 17:00.
  • Viides ja kuudes muna jäi kuoriutumatta. Annettiin olla hautomossa vielä 2vrk viimeisen kuoriutumisen jälkeen, jonka jälkeen munien haudonta lopetettiin.
  • Kahden viimeisen munan läpivalaisussa todettua: Toinen jäänyt kesken jo aiemmin – ehkä n. 9vrk kohdalla. Toinen taas jäänyt kesken loppuvaiheessa – ehkä n. 17-21 vrk tietämillä.
  • Lopputulos. Kuudesta munasta tuli neljä tipua – onnistumisprosentti siis 67%. Enää jännitetään monestako tipusta tulee kukko ja monestako muniva kana.


kuvassa musta tipu 10h ikäisenä ja keltainen 8h ikäisenä.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 14 krt)