Arkisto kuukaudelle: June 2015

Varoitus: Älä osta tällaista asuntoa

taloyhtio

Asunnonostajan on syytä olla huolellinen ja pyrkiä ottamaan huomioon mahdollisimman paljon yksityiskohtia kohteesta, jonka ostamista harkitsee. Jos tekee hätäisiä ratkaisuja silmät puoli ummessa, hukkaan voi mennä iso tukku rahaa. IS kokosi asiantuntijoiden avulla kuusi asiaa, jotka ostajan kannattaa huomata asuntokaupoilla.

Näin moni asuu hometalossa

valu

Kosteusvauriot valtava ongelma Suomessa – näin moni asuu hometalossa. Suomen rakennuskanta on noin 1,45 miljoonaa rakennusta, joista asuinrakennuksia on 85 prosenttia ja muita rakennuksia 15 prosenttia. Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden esiintyvyys on vuonna 2012 julkaistun eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisun mukaan pien-…

Tiput kanalaan

tiput_20150601

Toukokuun lopussa syntyneet tiput siirtyivät ulos kanalaan (keinoemon kanssa) tänään, kun ikää tipuilla on kolme viikkoa ja yksi päivä. Samalla jouduimme luopumaan ainakin toistaiseksi meidän LiveCamerasta.

Avoimet puutarhat 2015

12090021

Avoimet puutarhat -tapahtuma on taas ajankohtainen. Tänä vuonna Avoimet puutarhat teemapäivä vietetään sunnuntaina 28. kesäkuuta 2015 klo 12-18. Mukana on niin yksityisiä pihoja ja puutarhoja kuin myös julkisia kohteita ja puutarhayrityksiä. Tervemenoa avoimiin puutarhoihin!

Nyt pannaan grillaajat verolle

grilli

Suomi panee nestekaasun verolle ensi vuoden alusta. Tähän asti muun muassa kaasugrilleissä käytettävä nestekaasu on ollut verotonta. Päätöksestä muistutti tiistaina tiedotteellaan tulli. Muutoksen jälkeen nestekaasusta ja bionestekaasusta kannetaan energiasisältövero, hiilidioksidivero ja huoltovarmuusmaksu. Veron suuruus on 21,91 eurosenttiä kilogrammalta. Vero ei…

Biopolttoainetta hevosen lannasta

WP_20140125_12_03_25_Pro_jpg

Fortum kehittää hevosen kuivikelannasta energiantuotantoon sopivaa biopolttoainetta sekä samalla uutta palvelukonseptia hevostalleille. Hevosen kuivikelannan käyttäminen voimalaitosten polttoaineena on hyvä esimerkki kiertotaloudesta, jossa materiaalit kiertävät ja tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla. Hevostallit käyttävät kuivikkeena muiden prosessien sivutuotteita, kuten sahanpurua. Talleilla lanta sekoittuu…

Vihdoin 21 päivän jälkeen jotain tapahtuu!

tiput_20150601

Meidän ensimmäinen haudonta oli – etenkin pojille – jännä paikka. 21 pitkää päivää piti odottaa, että vihdoin jotain ennennäkemätöntä ja -kokematonta pääsi näkemään ja kokemaan. Alla yhteen videoon ja reiluun kolmeen minuuttiin tiivistettynä tipujen ensimmäinen ihmeellinen päivä kuoriutumisesta kotiutumiseen.

Kaikki näyttää kauniilta – kun tarpeeksi kaukaa katsoo

12090021

Pihasuunnittelussa ja -rakentamisessa on aina välillä hyvä ottaa etäisyyttä ja katsoa asioita kauempaa. Lennätettävä kuvauskopteri on oivallinen apuväline tähän tarkoitukseen. Eilen oli kesän ensimmäinen kunnollinen kesäpäivä ja niinpä lennätimme kameramme yläilmoihin kuvaamaan pihaa. Aurinkoisena kesäpäivänä saa oikein hyvää ja kaunista…

Laavun rakentaminen

teeseitse

Nuorempi isäntä toivoo meidän rakentavan laavun omaan metsään. Vähän lupailin kunhan poika sen verran kasvaa, että saa itse osallistua hommaan. Käytiin yhdellä laavulla ja otettiin kuvat malliksi.