Kanalan lämmityskulut 2014

Meidän tee-se-itse taloautomaation ansiosta kanalan lämmityskulut on helppo laskea. Tai helppo ja helppo, mutta laskettavissa. Kanalan sisälämpötilan monitorointi ja lämmityksen ohjaus on toteutettu kotikutoisesti viritellen (tietysti), ja toimii – tottakai!

Lämmitys on käynnistynyt 49 kertaa vuoden 2014 aikana sitten marraskuun lopun käyttöönoton. Ja päällä 600W matalalämpöpaneeli oli tasan 23 tuntia ja 45 minuuttia. Lyhyellä matematiikalla sitten saadaankin pelkkinä lämmityskuluina kaksi euroa [14,25 kWh]. **

Käytännössä tuo kulu käsittää siis ainoastaan joulukuun 2014, joka oli muutamaa kovempaa pakkaspäivää lukuunottamatta aika leuto.

Pikku detailina, että 29. joulukuuta lämmitin oli päällä 19 tuntia. Päivä oli ylivoimaisesti joulukuun kylmin. Kanalan ulkopuolella mitattiin parhaimmillaan -21,1 astetta pakkasta. Eli yli 20 asteen pakkasissa se on siinä ja siinä, että teho lämmittimessä riittää pitämään kanojen jalat lämpimänä…

** Laskennassa käytin sähkön hintana keskiarvoa / arviota, jossa sänköenergia ja sähkön siirto olisi yhteensä 0,14 eur/kWh.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)