Arkisto kuukaudelle: September 2014

Uudet vs vanhat ikkunat

WP_20140915_19_05_15_Pro

Kuvia kun katsoo ja vertailee niin näyttää siltä, ettei sentään ihan turhaan tätä remonttia tehty. Keittiön pikkuikkuna yläkuvissa ja alla kaksi kuvaa – ennen ja jälkeen – olohuoneen yhdestä ikkunasta.

Tämähän etenee kuin juna

WP_20140915_19_05_15_Pro

Loppu häämöttää ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että hommat loppuu. Tällä vauhdilla pääteasemalle päästään jo ensi viikolla. Viimeinen ikkuna alla, enää puuttuu lippa. Portaiden siirrossa rikottu sadevesikaivo tuli korjattua myös (kuva alla). Talon taakse Uponor -kaivo ja siitä etupihalle samanmoinen…

Viimeisiä viedään

Viikonloppuna päästiin jo lähelle maalia meidän julkisivuremontti -projektissa. Alla talon päädyn alaikkunoiden ikkunapokia. Vielä yläreunaan yksi lauta komistamaan niin nämäkin valmiit.

Ihanaa, punaisella maalaaminen loppui

Sain eilen päätökseen talon julkisivun maalaamisen. Yksin tehtynä urakka oli aika iso varsinkin kun säät ja ansiotyö sotki aikatauluja. Ensimmäiset punaiset pensselinjäljet muistaakseni sudin 15.7.2014 – eli alle kaksi kuukautta sitten… Kuvassa se vihoviimeinen akkuna, johon ikkunapokat tulisi työstää.

Kuinka vuokratuotto lasketaan?

taloyhtio

Otsikon kysymykseen on useampiakin vastauksia – riippuen vastaajasta. Joulukuussa 2013 kirjoitin otsikolla Sijoitusasunnon tuotto- ja rahoituslaskelmat. Nyt helpotetaan ajatusta yksikertaistamalla laskukaavaa. Asuntosijoittaja kirjoittaa ja kertoo oman näkemyksensä blogissaan otsikolla Kuinka vuokratuotto lasketaan? Alla yksinkertainen laskukaava vuokratuoton laskemiseen: kkvuokratulot*12 – kkkulut*12…

Putkiremontti ei ole taloyhtiön ainoa painajainen

taloyhtio

Putkiremontti on mörkö, jota monet asunnonostajat kammoavat. Se ei ole kuitenkaan ainut suuritöinen remontti, joka kannattaa huomioida asuntoa ostaessa. Parvekeremontti on julkisivuremonttiin verrattava homma, jota asunnonostajan ei tule väheksyä. Remontin hinnan määrää se, pystytäänkö parvekkeet kunnostamaan helposti vai täytyykö ne…

Vuokralla asuminen kannattaa vain lyhytaikaisena ratkaisuna

Asuntokupla

Vuokrien kasvu on ollut myyntihintoja hillitympää 2000-luvulla. Siinä missä asuntojen neliöhintoihin on tullut noin 80 prosenttia lisää, vuokrat ovat kasvaneet vajaat 60 prosenttia. Mainittakoon, että palkat ovat kasvaneet hitusen hitaammin kuin kumpikaan näistä luvuista. Tyypillinen asuntovelallinen ottaa lainan 30 vuodeksi.…

Puuhastelua

WP_20140915_19_05_15_Pro

Julkisivuremontti -projektin loppu tuntuu ainakin tekijästä vähän puuhastelulta. Arkena ei oikeen ehdi ja viikonloppuna ei jaksaisi. Ja kaiken lisäksi loppu on yhtä räpeltämistä. Pientä askartelua etenkin noiden ikkunoiden kanssa. Perjantai-iltana tuli asennettua nuo kahden ikkunan listat/laudat. Sunnuntaina lauantain lepopäivän jälkeen…