Arkisto kuukaudelle: May 2014

Näin pilaat kylpypaljusi hetkessä!

12050090

Jokainen kokenut paljun tai kylpyhuljun käyttäjä/omistaja nämä jo tietääkin, mutta jaetaan nämä perusjutut myös tuoreille ja kokemattomille paljuttelijoille näin kesän kynnyksellä. IS listaa neljä yleisintä virhettä paljun lämmittämisessä/omistamisessa.

Sivusto uudistui

cropped-tausta2.jpg

Palvelimelle toukokuun alussa ilmaantuneen Eval Base64 viruksen myötä ylläpitomme innoistui päivittämään palvelinta isommalla kädellä. Uusiksi meni rauta, blogimoottori, kanta jne. Samalla päivittelimme kaikki softat uusimpiin ja muokkasimme ulkoasua, kuten ehkä näkyy. Toivottavasti uusi look miellyttää silmäänne. Ulkoasun muutoksen myötä toivomme, että sivustoa olisi entistä…

Ensimmäinen oma muna

Tänään aamulla löydettiin ensimmäinen oma muna kanalasta. Jostain syystä kanat ei muni “munimispesiin” vaan ovat tehneet oman pesän kanalan nurkkaan, josta kaksi muutakin munaa löytyi myöhemmmin aamulla.

Asuntojen hinnat eivät enää nouse

taloyhtio

Asuntojen hinnat eivät enää nouse entiseen malliin, varoittaa asuntorakentajanakin tunnetun SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen. Hienosen mukaan entisellään ei ole myöskään rakentajien liiketoiminta. Tilastokeskuksen datan perusteella vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet rajusti kymmenessä vuodessa. Pääkaupunkiseudulla niiden hinnat ovat kohonneet noin 40…

Ikkunaremontti

_Data_Users_DefApps_AppData_{E019D336-696D-43D5-A99B-B39120DC54C5}_Local_PlatformData_Images_PhotoChooser-aa3f09b5-eabf-47aa-8557-2fdd323fc02f

Ikkunatoimitus tuli tontille viikolla 21 ja ikkunoiden asennus alkoi maanantaina aamulla kello kahdeksan kolmen remonttireiskan toimesta. Vanhat ikkunat oli purettu ja uudet asennettu vajaassa kahdessa tunnissa. Enemmän aikaa menikin sitten sisälistojen kanssa… Valmista oli noin klo yksi iltapäivällä, eli viiden…

Miksi jätevesiä pitäisi käsitellä?

Miksi jätevesiä pitäisi käsitellä? Asiaan koettaa vastata Suomela digilehdessään. Artikkelissa yritetään vastata mm. kysymyksiin: Kaipaako jäteveden puhdistus tehostamista? Miten asian kanssa tulisi edetä? Onko mahdollisuutta tehdä yhteistyötä naapurin kanssa? Mikä on suunnittelijan rooli asiassa? Millaisia lupia uudistukset tarvitsevat?

Palvelimelle “tunkeuduttu”

15092009897

Tämä ja muut sivustot olivat suljettuna tovin palvelinhyökkäyksen takia. Kaiken muun kiireen ohella koetin aina välillä tutkailla mistä menty sisään ja missä haittaohjelma luuraa. Ongelma nyt korjattu ja odotellaan seuraavaa.

Näin suoristat pihalaatat

teeseitse

Keväisin lumen alta paljastuu aina yllätyksiä. Yksi ikävimmistä on maahan painuneet pihalaatat. Meillä on joka kevät lisätty hiekkaa talven aikana kiveyksen väleihin tulleisiin rakoihin ja tarvittaessa oikaistaan painuneet kohdat. Painumat huomaa helpoisti sateella – on syytä tarkistaa kaadot, jos kiveykselle…