Tikkurilan tehopesu terasseille

tikkurila tehopesuMeidän saunan ja paljun terassi on kesät talvet pääasiassa varjossa eikä terassi siis saa paljon aurinkoa. Tästä johtuen ilmeisesti terassi pääsee harvoin oikein kunnolla kuivumaan. Varjoisa kostea paikka taas on otollista levä- tai sammalkasvustolle, jopa homeelle.

Meidän sauna-terassi valmistui 2010 juhannukseksi. Nyt vajaa kaksi vuotta myöhemmin keväällä terassi oli todella pahasti vihertävä (sammaloitunut?). Pesu (mäntysuopa) juuresharjalla ei saanut mitään aikaiseksi. RTV:ltä suosittelivat koettamaan Tikkurilan tehopesua.

Tikkurilan tehopesu olikin nimensä mukaista. Tehokasta ja puhdasta. Puhdistus viikko sitten ohjeiden mukaan vei aikaa noin kaksi tuntia kun puhdistettiin kestopuusta tehty terassi ja lämpöpuusta vuorattu kylpyhulju. Lopputulos oli hyvä – todella puhdasta tuli. Nyt puhdistuksen jälkeen oli edessä öljyäminen, mikä tietysti tehtävä pikimiten.

Nyt ensimmäisten sateiden tullessa nähtiin, että terassi on sekä puhdas, että ei niin liukas (sammal tai levä tekivät siitä todella liukkaan).

Suomela kirjoittaa nyt myös terassin keväthuollosta otsikolla Haalistunut terassi uudistui – pesu ja suojaava kuultoöljy.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 25 krt)

1 kommentti kirjoitukseen “Tikkurilan tehopesu terasseille

Kommentointi suljettu.