Wehoputs 5: 2-vuotishuolto

Tein meidän Wehoputs 5 -pienpuhdistamolle ns. 2-vuotishuollon tänään. Huolto suoritetaan yleensä 15 000 kompressoritunnin jälkeen (laite hälyttää kun kompuran käyttötunnit tulleet täyteen).

Ei mitään rakettitiedettä, joten onnistunee jokaiselta jolla edes jossain määrin ruuvimeisseli pysyy kädessä. Kirjaan itselleni muistiin ja ehkäpä muille vinkiksi työvaiheet.

Tilasin osat valmistajalta. Noin viikon toimitusajalla posti toi osat ja huolto-ohjeen.

Huolto vaiheittain:

  1. Alkuun käydään läpi konehuone pääpiirteittäin – katselmus että kaikki ok. Testataan ja todetaan vikavirtakytkimen toiminta. Testataan myös kaikki sulakkeet kuten myös päävirtakytkin.
  2. Ennen varsinaisia huoltoja, tehdään laitteesta jännitteetön – esim. irroittamalla syöttösähkön pistoke.
  3. Nostetaan kaikki pumput ylös ja pestään (painepesurilla), avataan tarvittaessa ja poistetaan esteet/roskat.

    käytin työtasona vesivaneria helpottamaan työtä
  4. Pintavippojen tarkistus (ja pesu).
  5. Kemikaalipumpun letkun vaihto, oltava huolellinen ja varovainen. Operaationa ehkä noin 3-5 minuuttia.

    kuvassa vanha letku ennen vaihtoa
  6. Kompressorin suodattimien ja kalvojen vaihto. Ehkä työläin osa – ikinä en ollut moista avannut, joten vähän aikaa meni varovaiseen ihmettelyyn, ettei hajoita mitään. Ruuveja/muttereita riittävästi. Ei monimutkainen laite, joten huolellisuudella ei vaativa huoltotoimenpide.
  7. Lopputarkistus. Kaikki kiinni ja ok. Virta takaisin laitteeseen.
  8. Logiikan ja merkkivalon tarkistus.
  9. Kompressorituntien nollaus.
  10. Kaikkien pumppujen koekäyttö – kytketään pumppu kerrallaan sähköjohto X6 pistokkeeseen.
  11. Tyhjennettään lietepussi tarvittaessa.

Huollossa tarvittavat välineet (kaikki ei pakollisia):

  • varaosat valmistajalta
  • pari kolme ruuvimeisseliä sopivin terin
  • jakoavain tai muu vastaava
  • joku työalusta jossa mukava tehdä – itselläni vesivaneri ajoi asian
  • vettä läpäisemättömät suojahansikkaat (rukkaset tms)
  • kokosadeasu (ei tarvitse varoa vaatetusta kun rapatessa kuitenkin roiskuu)
  • painepesuri
  • pari kolme bissee olis kiva olla, tuo kakkapesu kun ei ihan mukavuusaluetta

Kesto: Minulla meni huoltoon ihmettelyineen n. 2,5 tuntia ja siis jarruna mukana poika, joka piilotteli työkaluja ja ruuveja ;). Kyseessä oli siis ensimmäinen kerta kun avasin ko. laitteita. Tuosta on ehkä tunti otettavissa pois jatkossa kun toimenpiteet tutut ja kertaalleen tehty. Pesin myös kaikki osat ja avasin jokaisen pumpun vaikka ei ehkä tarpeellista joka huollossa – mutta tulipahan nyt katsottua kaikki läpi.

Lue myös:

Ai niin, vielä takaisin tähän huoltoon. Ilmeisesti edellisen huollon jäljiltä syntynyt tämmöistä jälkeä (ks. kuva alla). Että ei ne “ammattilaisetkaan” aina virheetöntä työtä tee. Oli jättänyt maajohdon kannen ja tiivisteen väliin. Siinä se sitten on palanut ja jättänyt jälkensä…

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 6 krt)

30 kommenttia kirjoitukseen “Wehoputs 5: 2-vuotishuolto

  1. kimmo
    14.10.2010 klo 13:48

    Tuosta kemikaaliletkusta toi kellertävä sakka pitäisi huuhdella pois,tukkii putket ja kemikaalia säästyy. ;)
    Sakkaa erottuu kemikaalista vaikka ei pitäisi ,meidän säiliö jo kerran huuhdeltu “takuuseen”

  2. 14.10.2010 klo 20:14

    Kiitos Kimmo vinkistä.

    Tuo kuva tosiaan ennen vaihtoa, ihmettelinkin mitä “mönjää” putkeen kertynyt.

    Osa kellertävästä sakasta poistuikin vaihdon yhteydessä, mutta ei kyllä tullut huuhdeltua. Mutta hyvä tietää, ensi kerralla sitten tai sitten tässä jossain välissä.

    Toisaalta, ei välttämättä huono asia jos kemikaalia kuluu vähän vähemmänkin ;)

  3. K@ltsu
    23.08.2011 klo 08:23

    Moi

    Miten sinä nollasit kompurantunnit?
    Eihän se vaikea juttu lainkaan ole…paskaa juttu

  4. 23.08.2011 klo 14:40

    Moi,
    Ainakin minulla kompr. nollaus onnistui näin:
    - Nuoli, Menu. Paina 0
    - KomprNollaus? Paina 1
    Kompr.Password. 12345

  5. karpo
    12.10.2012 klo 13:04

    osien mukana tulleen huolto-ohjeen jos sais skannattuna jakoon?

  6. 13.10.2012 klo 13:26

    juu sitä ohjetta ei taida löytyä suoraan esim. netistä.

    täällä kuitenkin perushuolto-ohjeet

  7. henkka
    23.12.2012 klo 21:26

    Kompuran tunnit taas täynnä (ja taas pyhänä)
    Onneksi täältä saadulla tiedolla pystyin nollaamaan
    tunnit eli vielä kerran
    KOODI 7 / 12345 Kiitos kaikille tiedon jakaneille Hyvää Joulua ja Onnellista Uuttavuotta 2013
    T: “onnellinen paskakaivon omistaja”

  8. 24.12.2012 klo 10:17

    Moi Henkka,

    Hyvä jos sivun tiedoista oli apua/iloa. Tuo nollaus taitaa olla mallista riippuen hieman eri kohdassa menussa, mutta pääpiirteittäin sama ohjeistus toimii kaikkiin ymmärtääkseni.

    Hyvät Joulut ja toivotetaan rattoisia hetkiä paskakaivon parissa myös vuonna 2013 :)

  9. Viljo
    19.01.2013 klo 14:27

    Tilasin Wehoputsilta huoltokomponentit, mutta sieltä ei tullut mitään huolto-ohjetta. Voisiko joku skannata ne ja laittaa jakoon? Vai onko homma niin yksinkertaista, että onnistuu täällä mainituilla ohjeilla?

  10. 19.01.2013 klo 17:26

    Moi Viljo, huolto-ohje pitää sisällään nuo yllä kirjaamani kohdat. Ohjeessa lisäksi muutama kuva esim. kompuran purkuvaiheesta mutta ohjeet aika minimaaliset.

    Pitäisi onnistua näillä ohjeilla kunhan muistaa olla tehdessä/purkaessa huolellinen ja katsoo vain mitä ruuveja/muttereita missäkin..

    Itselläni ei tähän hätään ole scanneria, joten en voi skannata, mutta ehkä ensi viikolla esim. töissä se onnistuisi.

  11. Viljo
    02.02.2013 klo 19:20

    Terve Tomi, arvostaisimme kovasti jos saisit ne ohjeet skannattua, niin olisi hieman luottavaisempi mieli huoltoa tekiessä. Tunnit on nyt 15200, mutta ajattelin vielä vähän odotella että ilmat lämpeävät… Valo on paistanut nyt aika tarkkaan 3 vuotta eli ilmeisesti putsi5 on ollut aika kevyessä käytössä…

  12. 04.02.2013 klo 18:27

    Nyt kun tarkemmin katsoin noita minun “huoltopaketteja” (olen tilannut ja tehnyt kahdesti) niin eihän tuossa jälkimmäisessä enää ollut minullakaan mitään ohjeita. Ensimmäisen mukana tuli muutama A4-papru.

    Koetan ikuistaa ne jotenkin (ehkä ensin kuvaa ja myöhemmin scannaten) ja laittaa ne tänne talteen itselle ja muille.

  13. 04.02.2013 klo 19:30

    Viljo ks. wehoputs 2-vuotishuolto-ohjeet kuvina. Toivottavasti tästä apua.

  14. Viljo
    04.02.2013 klo 20:11

    Thanks! :)

  15. Viljo
    03.05.2013 klo 12:30

    Vihdoin sain aikaiseksi tehtyä 15000 tunnin huollon, oli aika yksinkertaista toteuttaa, kiitos paljolti täältä löytyvien ohjeiden. Ongelmaksi jäi vain tuntien nollaus. Minulla on Jazz – logiikka ja siihen ei löydy täältä – tai mistään muualtakaan – ohjetta miten sen tunnit saa nollattua. Olisikohan joku löytänyt siihen ohjeen?

  16. Marjut
    16.07.2013 klo 01:21

    Tuosta vuosihuollosta kyselisin Teiltä konkareilta.
    Meillä wehoputs 5 ja ollut huoltosopparim mut nyt ovat ulkoistaneet alihankkijoille huollon, sama kaveri käy tekeen huollon mutta laskuttaa itse ja hinta on tuplaantunut. Huoltoon on huoltomiehellä mennyt aikaa meillä noin puoli ttuntia ja nyt hinta oli jo inan alle 600 euroa.
    Jos tekisi huollon itse niin riittääkö siis tuohon kompressorin huoltoon se, että sen tekee 15000 tunnin välein?
    Meillä oli reilussa 2 vuodessa tunteja kompressorilla inan yli 10000, eli olis vissiin menny viä noilla tovin vai?

  17. 16.07.2013 klo 07:35

    Moi Marjut,

    itse olen tehnyt ko. 2-vuotishuollon aina vasta kun kone ilmoittanut huoltotarpeesta, eli kun 15000 tuntia kompurassa tullut täyteen.

    kuulostaahan tuo 600 euroa kovalta tuosta huollosta – olen sen nyt tehnyt kahdesti itse ja osat hankkinut itse. aika kovat matkakulut ja työtuntihinnat tuolla hinnalla. ;)

    • Olli Leppänen
      18.09.2018 klo 20:14

      Moi! Mistä siis olette noita huoltopaketteja hommanneet? Millaisia hintoja noissa on ollut? Mitä paketti siis sisältää? Joitain tiivisteitä kompuraan ja uuden kemikaaliletkun?

      • Tomi
        19.09.2018 klo 09:41

        Itse tilasin viimeksi suoraan valmistajalta, en tiedä onnistuuko enää. Uskoakseni myös wehoputs jälleenmyyjät/huoltoliikkeet pystyvät toimittamaan/myymään huoltoon tarvittavat osat.

        Sisältää kalvoja kompuraan, kemikaaliin uuden putken ja muistaakseni vähän jotain muutakin.

        Tilatessa ja kysyessä kannattaa olla tiedot omasta wehoputsista malleineen sekä tietysti mikä malli kompurasta jne, jotta saat oikeat osat.

  18. Jari
    24.10.2013 klo 11:36

    Meillä ollut wehoputs 5 käytössä jo vuodesta 2007 asti. Pumput ja pintavipat puhdistellu vuosittain. kompuran kalvot vaihdoin kun tuli eka 15000h häly. Vaihdoin uudet, mutta vanhat kalvot olivat ihan kunnossa ja jätin ne vielä talteen. Kompressori ei rikkoonnu vaikka kalvot menisikin rikki. Eli seuraavan kerran avaan kompressorin sitten kun sen kalvot menee rikki ja tuolloin vaihdan ne vanhat ehjät paikoilleen. Säästyypähän tuossakin muutama euro.
    Kompressorin ilmansuodatin sen sijaan kannattaa puhdistaa keraan tai kahsdesti vuoteen ja uusia tarvittaessa.

  19. PeeTee
    11.01.2014 klo 11:38

    Miten tapahtuu Wehoputs 5 vuosimalli 2009 kompressorin nollaus jossa on käyttöjärjestelmä JAZZ ?

  20. 11.01.2014 klo 15:02

    Tuosta Jazz – logiikasta on kyselty ennenkin ja tuntuu ettei kukaan tiedä siihen vastausta. Jos löytyy niin olisi mielenkiintoista ja kivaa jos se tieto tänne myös saataisiin.

  21. TH
    29.06.2014 klo 12:40

    Tuohon Jazz:iin on salasana 2222 ja aikani näppäilin nii kaikki käyttötunnit nollaantu. Kompuran tilasin uuden ku vanhassa jo huoltamatta tunteja 24500h kunnes zippas.

    • Matti savolainen
      16.08.2018 klo 05:36

      Olisiko jollain jo joku keino miten saa tämän jazz:in nollattua silleen ettei koko laite menisi sekaisin? Olen useaan otteeseen sitä kokeillut ja ei löydy kun yksi “kenttä ” mihin saa tuon 2222 laitettua vaan tunnit ei silti nollaannu!!! Ei viitsisi maksaa tunnin työstä lvi firmalle 360euroa

Vastaa henkilölle Tomi Peruuta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 06.02.2026.