Pienpuhdistamot eivät selvinneet päästörajoista

Rakennusmaailma on testannut joukon haja-asutusalueille markkinoituja pienpuhdistamoita. Aihe oli mielenkiintoista luettavaa.

Vain yksi kahdeksasta testatusta puhdistamosta selvitti ajoittain jätevesiasetuksen ravinnepäästörajat eli Labko Biokem. Mikään puhdistamo ei saanut yhtä tähteä parempaa arvostelua. Arvosana 7,2 myönnettiin viidelle puhdistamolle eli Green Rockille, Goodwellille, KWH WehoPutsille, Labko Biokem 6:lle ja WatMan Bio 1:lle.

Mutta mikä mielenkiintoisinta – ellei jopa yllättävintä:

Kaikkein huonoiten testistä selvisi itseään markkinajohtajaksi tituleeraava Ecolator arvosanalla 5,8. Ecolator perui Rakennusmaailman testin viime hetkillä, mutta testiin haluttiin ehdottomasti alan markkinajohtaja mukaan. Testiryhmän mukaan Ecolatorin testipöytäkirjaan kertyi lähes yhtä paljon merkintöjä kuin muille puhdistamomalleille yhteensä.

Edellinen lainaus kertoo hyvin tämän hetken tilanteen Suomessa. Ihmiset ostaa/hankkii sitä mitä mainostetaan ja mikä näkyy. Laadusta tai toimivuudesta viis. Markkinoinnilla siis taitaa näissä laitteissa olla merkittävä osuus kappalemääräiseen myyntiin.

Lue lisää:

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 2 krt)

4 kommenttia kirjoitukseen “Pienpuhdistamot eivät selvinneet päästörajoista

  1. kimmo
    20.07.2010 klo 23:55

    Että semmonen pisti silmään TM:n testistä että kovin oli kylmät jätevedet.Olikohan syynä talvinen aloitus.Ei kai biologinen prosessi oikein voi toimia 5 asteen lämpötilassa kun typen poistuminenkin vaatii vähintään 12 asteen lämpötilan.

    Mutta syksyllä toivottavasti saadaan jo parempia tuloksia.

  2. Jorpa-Kyyseppi
    01.08.2010 klo 14:05

    Joo on se harmillista kun Suomessa on tuo talvikin välissä. Mutta onhan täällä kuitenkin kolmisen kuukautta kesää vuodessa, jolloin puhdistamon on mahdollista toimia. Itse meinaan pysyä kaivonrengaspuhdistamossa sanoo asetukset mitä tahansa. Vaikka EU onkin kieltänyt Suomessa järjen käytön niin aion silti käyttää omaani.

  3. Asko Mannala
    04.08.2010 klo 00:25

    Ei ne ihmiset niitä osta sen takia että ne näkyy. Ne ostaa sen takia, kun lyödään paperi eteen ja kerrotaan että se vaan on pakko!!!

  4. 04.08.2010 klo 08:34

    Pakosta juu moni sen hankinnan tekee ja monelle varmaan siinä hankintahetkellä on se ja sama toimiiko ja miten hyvin puhdistaa kunhan vaan tulee joku sellainen ratkaisu laitettua mikä kelpaa viranomaisille.

Kommentointi suljettu.