Arkisto kuukaudelle: March 2010

Tämä elokuva on jokaisen nähtävä

Suomessa on 1 010 895 omakotitaloa. Näistä suurin osa on perheiden itsensä rakentamia. Edellisillä sanoilla alkaa elokuva Suomea rakentamassa. Tämä elokuva jokaisen talorakentamista suunnittelevan tulee nähdä. Se on dokumentti perheestä, joka päättää rakentaa perheelleen talon omin käsin – hinnalla millä…

Purkujätettä ja kittaamista

Eilen tehtiin oikeastaan vasta ensimmäistä kertaa remonttia tänä vuonna. Eikä maistunut yhtään, ei yhtään. Kyllä oli asenteessa keräämistä… No, tuli kuitenkin siivottua yläkerta vanhasta purkulautatavarasta ja kitattua jonkun verran uutta kipsilevyseinää…

Kanalan seinän, katon ja perustuksen rakennekuva

Kuten ollaan joskus kirjoiteltu sitä emäntä haluaa pihalle kanoja. Nykyiseen tallirakennuksen pihavarastoa pitäisi korjata – tai oikeammin siihen kannattanee rakentaa kokonaan uusi. Rakennelman pohjapiirustukset ovat vasta ajatuksissa, niin ja onpa pari versiota piirretty ruutupaperille.  Rakenne- tai julkisivukuvia en tee. Mutta…

Avant 420 hinta

Löytyi netistä Agrimarketin koneet 2010 -hinnasto. Sieltä löytyi myös uuden Avant 420 mallin hinta, jota aiemmin pohdiskelin. On se hinta aika kova, etenkin alv 22%:lla. Klikkaamalla kuvaa isommaksi. Niin ja se koko Agrimarket kuvasto: Agrimarketin koneet 2010