Piilovuodon paljastaja

Useimmissa asunnossa putket menee rakenteissa piilossa, poissa ihmisten silmistä. Piilovuodon mahdollisuus on olemassa. Sattumalta törmäsin mainokseen, jossa tähän piilovuodon mahdollisuuteen löytyy ratkaisu. Leakomaticin piilovuotohälytin sai INNOSUOMI 2005 -kilpailun ensimmäisen palkinnon, joten ihan turhasta keksinnöstä ei liene kyse. Ja aikaa on tuon palkinnon jälkeen kulunut jo sen verran, että tuote lienee jo hyvinkin käyttökelpoinen ja suurimmat lapsentaudit on voitettu.

Leakomatic-piilovuotohälytin on siis suomalainen keksintö, joka havaitsee vuodot vesijohdoissa ja katkaisee vedentulon vuodon sattuessa. Laite myös valmistetaan Suomessa. Leakomatic-piilovuotohälytin havaitsee myös pienet tippavuodot, jotka muuten ajan myötä aiheuttaisivat suuria vahinkoja. Piilovuotohälytin soveltuu omakotitaloihin sekä rivi- ja kerrostaloihin. Hälyttimen asentaminen on helppoa, asentamiseen kuluu LVI-ammattilaiselta vain noin tunti.

Vuotohälyttimet ovat vielä hyvin harvinaisia suomalaisissa kodeissa. Meille ei edes ehdotettu tai mainittu asiasta pari vuotta sitten kun vesimittaria tilattiin/asennettiin. Lisäämällä vuotohälyttimellä varustettujen kotitalouksien osuutta koko maassa, voidaan vähentää vesivahinkojen määrää sekä niistä koituvia rahallisia kustannuksia ja henkisiä kärsimyksiä. Tämä vaikuttaa suoraan myös jokaiseen kotivakuutukseen pitkällä aikavälillä. Jos korvattavia tapauksia on vähemmän niin toki korvauksiin kerättävää rahaa (vakuutuksista) kerätään vähemmän. Myös osa vakuutusyhtiöistä on jo kiinnittänyt huomiota tähän ongelmaan ja osa vakuutusyhtiöistä myöntää jo alennusta Leakomaticilla varustetuille kiinteistöille.

Minun seuraava missio on soittaa ja selvittää meidän vakuutusyhtiöstä onko meidän kotivakuutuksesta kenties saatavissa alennusta jos Leakomatic -piilovuotohälyttimen asentaisin meidän putkiston alkuun.

Lue lisää valmistajan sivulta.

BTW. Kysymys, saa vastata: Onko tiedossa mitkä vakuutusyhtiöt antavat alennusta vakuutuksiinsa jos kiinteistössä on piilovuotohälytin?

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)

2 kommenttia kirjoitukseen “Piilovuodon paljastaja

  1. 11.12.2009 klo 15:32

    Tiedustelin asiaa meidän nykyisestä vakuutusyhtiöstä. Siellä vastatiin, että vakuutuksesta saa alennusta jos ja kun laite on hyväksytty. Lista alennuksen oikeuttaviin vesivuotoilmaisimiin löytyy finanssialan keskusliiton nettisivuilta vahingontorjunta.fi

    Lecomaticin ilmaisin näytti olevan listan ainoa putkistossa ilmenevän vuodon ilmaisuun hyväksyttävä laite.

  2. 02.02.2010 klo 09:44

    Löytyi toinen vuotovahti, ehkä aavistuksen edullisempi mutta ei ilm. yhtä toimintavarma – ei ainakaan sovi ihan kaikkiin vesimittareihin.

    Innorekon vuotovahti

Kommentointi suljettu.