Arkisto kuukaudelle: December 2009

Hyvää joulua 2009

Hyvää ja rauhallista (ja toivottavasti valkeaa) joulua 2009 toivottavat nuorempi isäntä ja nuorin isäntä. Meillä kannettiin eilen kuusi sisään ja tänään mennään kuuntelemaan paikallisen kylän joulurauhan julistusta, joten meillä alkaa tilanne jo rauhoittua ja joulupukkia odotellaan kovasti! Joulu se on…

Vaihdoin paristot

Eilen vaihdoin Wattsonin lähetinyksikköön paristot. Tai oikeastaan kaksi vain kun enempää ei AA-paristoja tähän hätään kaapista löytynyt. Meillä on ollut tuo lähetysasetus kohdassa harvimmin. Sen kanssa näköjään paristot kesti vuoden, ennen kuin Wattson alkoi sanoa, että Wattson sensor low battery…

Vanhat sivut on ja porskuttaa

Remonttireiska -site muutti nykyiseen [URL] osoitteeseen juhannuksen kynnyksellä 20.6.2008. Vanhan sivuston suosituimmat sivut olen “edelleenohjannut” uusille sivuille jo aikaa sitten, mutta siitä huolimatta vanhoja sivuja joku jaksaa etsiä ja lukea. Aikanaan muuton yhteydessä jätin vanhalle sivustolle ilmoituksen, että

Piilovuodon paljastaja

Useimmissa asunnossa putket menee rakenteissa piilossa, poissa ihmisten silmistä. Piilovuodon mahdollisuus on olemassa. Sattumalta törmäsin mainokseen, jossa tähän piilovuodon mahdollisuuteen löytyy ratkaisu. Leakomaticin piilovuotohälytin sai INNOSUOMI 2005 -kilpailun ensimmäisen palkinnon, joten ihan turhasta keksinnöstä ei liene kyse. Ja aikaa on…

Tuskin muistan aikaa ilman saunaa!

huvila_huussi_sarjan_sauna

Meidän nykyinen tunteella ja tuskalla rakennettu sauna on jo kaksi vuotta vanha. Ensimmäiset löylyt otettiin kaksi vuotta sitten 8.12.2007. Joskus taannoin tälläkin foorumilla kummasteltiin sitä ihmettä, ettei meillä ole saunaa…

Paljonko pihan jouluvalot kuluttavat sähköä?

Tähän aikaan vuodesta vähän joka pihalle ilmestyy jouluvaloja yms. Meille tuli pihan kuuseen uudet valot eilen. 30 lapun kuusivalosarja kuluttaa sähköä vajaa sata wattia [3w x 30kpl]. Suomessa on vajaa miljoona omakotitaloa. Jos oletetaan, että joka toisessa on pihalla tähän…

Yläkerran katto valkoiseksi

Viikonloppuna possuflunssan ohessa talon maalarimestari teki laatutakuutyötä yläkerrassa ja maalasi kattoa valkoiseksi (ensimmäinen kerros). Maalina on Tikkurilan Panelikatto valkoinen. Ohessa pari kuvaa la-aamupäivän aherruksesta. Kännykällä napsitut (heikkotasoiset) kuvat yläkerrasta nyt omassa kansiossa Googlen Picasan verkkoalbumissa – kansion nimi mielikuvituksellisesti Yläkerta.