Rakenna linnunpelätin

Erilaiset ja kokoiset linnut alkoivat olla ongelmana meidän pihan marjapuskissa ja mansikkamaalla. Mansikka- ja marjavarkaat olivat ahkeroineet yöllä ja aikaisin aamulla. Usein ikkunasta aamulla ulos katsoessa näkikin isoja lintuparvia pihan puskissa.

Päätettiin nuoremman isännän kanssa tehdä linnunpelätin. Linnunpelättimiä voi olla monenlaisia. Lisäksi se on niin helppo tehdä, että siitä suoriutuu jopa kokemattomin remonttireiska, joten metsään siis.

Kirves työkaluna metsästä mukaan tarttui viiden minuutin urakoinnin jälkeen pelättimen selkäranka, kädet ja lantio. Paalinarulla kepit yhteen ja päälle vanhat lumput rättivarastosta. Housuja ei löytynyt, joten päätettiin tehdä miehelle hame (pyyhkeestä). Yritettiin vielä valita asuksi mahdollisimmat räikeät ja värikkäät asut. Pääksi tai takatukaksi solmittiin värilliset shortsit.

Foliopaperista käärittiin vielä rastatukkaa ja lippis sidottiin selkärangan päähän. Kahden päivän kokemuksella voidaan sanoa, että on hyvinkin toimiva – ei ole yhtään marjoista kiinnostunutta lintua pihalla näkynyt. Toivottavasti ei jatkossakaan.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 2 krt)