Talopakettien hinnoissa ilmaa!

Talopakettien rakennuskustannukset käyvät sitä kalliimmiksi, mitä etelämmäksi mennään, väittää useimmat talotoimittajat. Kuluttajavirastossa talopakettien markkinointia tutkivaa lakimies Mika Hakamäkelä taas pitää talovalmistajien selityksiä selityksinä. Hakamäki kysyi työvoimakustannusten alueellisista hintaeroista talovalmistajilta viimeksi heinäkuussa.

Talovalmistajat nimenomaan korostivat, että se ei pidä paikkaansa, ja ettei rakennustyövoima ole erihintaista täällä kuin muualla maassa, Hakamäki sanoo.

Aamulehden vertailun suurin hintaero oli Designtalolla. Yhtiön toimitusjohtaja Kimmo Kurkelan mukaan työvoima maksaa Tampereella enemmän, ja siitä syntyy mainittu hintaero.

Se tulee pienistä asioista. Meillä on alihankintasopimukset perustuksista sekä sähkö- ja lvi-töistä. Esimerkiksi sähköurakointi on Tampereella seitsemän prosenttia Rovaniemeä kalliimpaa, Kurkela sanoo.

Suomalaisia talovalmistajia edustavan Pientaloteollisuus ry:n eli PTT:n edustaja kiistää kuitenkin väitteet työvoimakustannusten vaikutuksista hintoihin. Edelliset lainaukset ja koko juttu Aamulehdessä otsikolla “Talopaketti maksaa 17 000 euroa lisää Etelä-Suomessa“.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)

1 kommentti kirjoitukseen “Talopakettien hinnoissa ilmaa!

  1. 15.08.2008 klo 10:35

    Uusi uutinen aiheesta: Talovalmistajien nettisivut saatetaan sulkea

    Uutisessa ei kyllä selvinnyt ihan missä ne puutteet ovat. No markkinoinnnissa, mutta niinkuin tarkemmin?

Kommentointi suljettu.