ruohonleikkuri heinähommissa

On tuo pihanurmikko kasvanut tässä muutamassa viikossa niin paljon, että vihdoin kattoremontin peltiromun alta paljastunut pihanurmikko muistutti enempikin niittyä.


kuvan leikkuri ei liity mitenkään meihin, kuva vaan osui silmään ja kuvan koti on kujassa. oli niin komea leikkuri, että ansaitsee maininnan.

Illan pääteeksi tänään kaivoin ruohonleikkurimme talviteloilta ja vartin verran käynnistelin. Koko käynnistys- ja leikkuu-urakka otti lopulta koville – ei se näin toipilaana edes perusliikuntana tunnettu ruohonleikkuu tunnu mukavalta. Auts, tämä remonttiblogihan alkaa muuttua uhkaavasti potilaskertomukseksi. Juu, pois se meistä.

No, joka tapauksessa piha näyttää nyt aavistuksen siistimmältä. Vähän kuin aikamiespoika olisi käynyt kaverin luona lyhentämässä tukkaa – ei nätti, mutta parempi kuin ennen…

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)