Arkisto kuukaudelle: January 2007

kipsilevyt sisällä

Eilen illalla kannettiin suurin osa (enää on ek:t hankkimatta) cyproc -levyistä sisälle. Kohta on laajennuksessa seinät tapetointia vaille valmiit. Tuli taas hyvä olo niitä kannellessa, syksyllä 2005 viimeksi kannettiin enemmän levyjä taloon sisään ja taas on sama tunne: Tämähän alkaa…

vuosi 2006 kuvin

Vuosi 2006 takana ja edessä uusi raksavuosi 2007. Mennyt vuosi oli ikimuistoinen: Nuoremman isännän syntymä, uudisrakentamista, peruskorjausta, haja-asutusalueen jätevesiasennusta, salaojia ja sadevesijärjestelmää, harjakaisia, talkoita, takaiskuja ja onnistumisia… Ohessa vain pienen pieni otos kuvin meidän puuhasteluista vuodelta 2006:

uuden vuoden ensimmäiset remonttilupaukset

Nyt kun vanhan puolen lattia on saatu kuntoon niin siirrytään meijjän rempassa eteenpäin… Seuraavat kaksi viikkoa huseerataan tiukasti ja tunteella. Tavoitteet asetetaan koviksi ja ollaan voittajia jos päästään lähelle tulostavoitetta:

ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa

Joulukuun alkupuolella tehdyt sunnitelmat olivat hyviä, mutta toteutuksessa ei ihan päästy suunniteltuun lopputulokseen/päivämäärään. Tänään kannettiin ja kannetaan olohuoneeseen takaisin sieltä aikanaan lattiaremontin alta pois kannettuja tavaroita.