yhteenvetoa kustannuksista

Rakennusprojektien budjetoinnin helppoudesta tai vastaavasti haasteellisuudesta riittää puhetta ja legenda -kategoriaan nousevia tarinoita.

Me amatööreinä tehtiin ensimmäistä kertaa budjettiamme ja alun vaikeuksien ja ongelmien jälkeen päädyttiin paloittelemaan projekti osiin ja arvioimaan eri vaiheiden kuluja – ajateltiin, että sitä kautta päästäisiin lähemmäs totuutta. Siitä huolimatta ollaan tilanteessa, jota voidaan kuvata erään TV-sarjan sloganilla: “Totuus on tuolla jossain!”

Karkea nyrkkiarvio oli noin 1500euroa/neliö. Siitä lähdettiin. Haluttiin (pankkikin taisi haluta) kuitenkin tarkempi arvio, jota voisimme kenties matkan varrella seurata – päädyttiin erääseen excel-tiedostoon, josta oheinen kuvakaappaus.

kustannukset_061008.jpg
Pahoittelut, jos kuva on pieni ja epäselvä. Alin sininen palkki on se, jonka mukaan lähdettiin liikkeelle – siis alustavassa budjetissa ollut arvio. Punertava, keskimmäinen palkki taas tämä hetki – eli toteutunut. Yli keltainen palkki on sitten arvio mitä homma oikeasti lopussa olisi tullut maksamaan – siis tämän hetken arvio lopullisesta lukemasta.

Jätin nyt eurot tässä kohtaa kuvasta vielä pois (pahoittelut niitä etsiville). Viivat sentään löytyy, joten kertoimia ja suhdelukuja muihin kuluihin saa aika vaivatta. Ehkä nuo eurotkin vielä ilmestyy jos siihen saadaan lopullinen lupa hallitukselta ja muilta.

Selvennyksenä talopakettirakentajille – kohta 3 runkorakenteet pitää sisällään suureksi osaksi sen mitä te ja me saadaan talopakettitoimittajilta. Kohta 2 – Perustukset ja ulkopuoliset: Me päästiin halvalla, uskoakseni useimmilla nämä palkit/kulut on ehkä vähintään tuplasti isommat.

Niin, ja meidän matkan varrella muuttuineita tilanteita kustannusarvoista ja budjetoinnin ihanuudesta voi lukea kategorialla hirsitalo, kustannukset.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)