tuskaa katolla

Se on sääli, että ihmisellä on vain kaksi kättä. Ne ei oikein tahdo riittää yksin katolla – ainakaan jos ajattelee, että siellä vielä tekisi peltihommia. Ja kun lisää, että lapepellit on noin viisi metriä pitkiä (löysiä eli mahdottomia kammeta yläilmoille) ja kun itse tekijä pelkää liki fobiamaisesti korkeita paikkoja. Kuulostaa, ainakin omasta mielestäni, liki mission impossible.

Tänään taas tuskaisena taistelin, mutta lopulta illan päätteeksi tulin voittajana, kuin maata valloittaneena, alas katolta. Nimittäin los problemos -pellit on nyt sitten vihdoin asennettu.

Enää puuttuu yksi pelti toiselta lappeelta, harjapellit ja päädyn räystäspellit. Toivotaan, että huomenna saisin edes hetkeksi toisen käsiparin lainaksi, jotta tuo viimeinen lapepelti siirtyisi katolle.

Heilun muuten tuolla liukkaalla pellillä pääosin turvavaljaiden varassa:

Eikö näytäkin avuttomalta? :(

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)