Arkisto kuukaudelle: April 2004

porras päivässä

Hitaasti, mutta varmasti. Näyttää siltä, että “ansiotyöpäivinä” ei hommat kotosalla edisty yhtään siihen malliin kuin viikonloppuisin tms. Eteisen portaista sain taas eilen vain yhden tehtyä (vaikka Suomella ei ollut kisoissa pelejä) ja jäljelle jäi kaksi. Tavoite: Vapuksi maalipinta portaisiin…

farmari

Jotain iloa farmariautostakin. Eteisen portaisiin hain santsilautaa – lyhyttä nippua etsin, mutta vähän piti tinkiä ja lippua virittää. Kuljetus kotiin sujui kuitenkin rattoisasti… Ja eikun hommiin! Porraslautojenkin kuljetusvaununa toimi toimiva systeemi

töks töks

Nyt kyllä tökkii. Tänään piti käydä lautakaupoilla ja hakea matskua portaiden kyhäämiseen. No, töissä venähti ja kotona olin vasta viiden jälkeen. Ajatusleikissä todettiin, että Sarokas on kines ja suunnattiin Bauhausiin – eihän siellä mitään sopivaa ollut. Soitto Sarokkaalle ja nokka…

kolmas kerta toden sanoo

Tänään pitäisi maalata eteisen lattiaan kolmas kerros maalia. Kaksi kerrosta sanotaan, mutta kolmas parempi – kestänee kulutuksen paremmin ja toivon mukaan sitten ei lattia ole heti kovemmankaan käytön jälkeen remonttikunnossa… On muuten järkyttävän hajuista maalia!

lautalattiaan väriä

Eteisen lattian väri löytyi värikartasta ja liippaa likeltä ulko-oven (järkyttävää) väriä. Eteisen uuden värityksen jälkeen ulko-oven värikin näyttää toivottavasti enemmän “suunnitellulta”. 8) maalarimestarin kädenjälkeä

takapakkia

Ei hyvä ollenkaan. Tuli taas välipäivä remontissa – flunssa ei ota hellittääkseen. Makaan sängyssä läppäri sylissä ja yskien odottelen josko uni tulisi?! Telkkaristakaan kun ei tule muuta kuin jotain bonusta… Eikun huomiseen!

lautaa lattiaan

Sunnuntai-ilta meni TPS:n jääkiekkotappiosta toipuessa lautalattian parissa. Lattian laudoitus sujui yllättävän kivuttomasti. Mitä nyt haastetta ja hauskaa puuhaa aiheutti vanhalle talolle ominaiset ei-niin-suorat seinät ja kulmat. Alla muutama kuvatus sunnuntai-illan puuhastelusta – mm. mallisuoritus suorakulman käytöstä. (Itseasiassa yllätyin, ettei löytynyt…

kaniaita

Remontin lomassa tuli mitta täyteen kanin kirmaamiselle pitkin kämppää… Pienellä ehostuksella vanha kellarista löytynyt kehikko sai uuden ilmeen ja toimii nyt “kanikennelin” ovena olohuoneen ja keittiön välissä.

hyvin etenee ja ideoita pukkaa

Katto on tosiaan maalattu ja hartiat saatu jumiin. Eilen oli urakan jälkeen pakko ottaa hiukan lepoa, taju kun meinasi lähteä niskaväärinpäinolosta. Muuten on Tomi aika kiitettävästi paininut remontin kanssa. Itse olen vuoroin toiminut apumiehenä (lue: seisten tyhjänpanttina vieressä, n. kymmenen…

lattiaan koolausta

Seuraavaksi vuorossa eteisen lattia. Lattiahan tulee kunnon puusta eikä tässä kohtaa turvauduttu mihinkään jäljitelmiin. Aitoa aitoa! Tuleva lattialaudoitus vaatii paikkapaikoin uutta koolausta, jotta lattia saadaan tukevasti asennettua. Vanhan koolauksen seasta löytyy pala talon historiaa – alta paljastuu ikivanha lattia, jonka…